Talvihorroksen tarpeessa

Tämä kirje on osa vuonna 2025 käytävää kirjeenvaihtoa Anna-Riitta Kässin ja Milla Hormaluoman välillä.

Moikka Milla,

ja kiitos kirjeestäsi. Onpa ikävä kuulla, että unettomuus on alkanut vaivata. Se on viheliäinen vitsaus, joka heijastaa nopeasti kaikille elämän osa-alueille. Satunnaiset univaikeudet eivät laivaa juuri keikauta, mutta pidempään jatkuvana alkaa tuntua, että paatti uppoaa, varsinkaan kun ei pysty ennustamaan, kuinka kauan unettomuus tulee jatkumaan.

Olen itse nukkunut viime viikolla todella kehnosti. Ystäväni pohdiskeli omalla kohdallaan, voisiko kuu vaikuttaa asiaan ja erityisesti esivaihdevuosissa. Ota tässä nyt sitten selvää, mikä johtuu mistäkin. Esivaihdevuosioireitakin tunnutaan listaavan hyvin laajasti. Jos tiettyä kohtaa käsivarressa kutittaa, voi se olla esivaihdevuosioire. Siinäpä sitten koetat yhdistellä palapelin palasia ja päätellä, liittyvätkö ne oikeasti toisiinsa vai eivät. Ei sillä, että unettomuutta mistään syystä johtuen olisi yhtään sen helpompi hyväksyä, mutta ehkä apua voisi helpommin hakea ja saada, jos unettomuuteen on jokin selkeä syy.

Itse olen taipuvainen yöllisiin murehtimiseen ja märehtimisiin. Nukahdan iltaisin nopeasti, mutta aamuyön tunteina maailma ja oma elämä näyttäytyvät erittäin synkiltä ja huolipitoisilta. Uutena piirteenä tosin on yöllinen vitsien kehittely. Saatan herätä aivan salamana jostain unesta, valitettavan usein jostain painajaisesta, ja heti heräämisen sekunnilla alkaa kelata päässäni tulevien stand up -keikkojen settejä. Ja kuten sinäkin nousit yöllä kirjoittamaan kirjettä, nousin minä kerran pariksi tunniksi läppärini ääreen käsikirjoittamaan keikkaani. Yöllinen rauha ja hiljaisuus olohuoneessa tuntui siinä hetkessä ihan inspiroivalta, mutta tieto herätyksen vääjäämättömästä lähestymisestä ja päivän tehtävistä vajailla yöunilla vievät nopeasti sen vähäisenkin hohdon yöllisestä luovuuspuuskasta.

Toissayönä ihan vedin stand up -keikan. Siis unessani. Olin illan viimeinen esiintyjä, ja suurin osa yleisöstä oli jo ehtinyt lähteä kotiin, keikkapaikkakin oli vaihdettu välissä. Eräs kokenut koomikko ja kelasi mikrofonin piuhaa kerälle, kun minä vielä viimeistelin settiäni, ja äitini häiritsi ottamalla kuvia joka kuvakulmasta ja puhisemalla ääneen, miten suttuisia otoksia hänen laitteellaan saa aikaiseksi. Eli joo, taitaa hieman tämän uuden uran aloitus jännittää.

Kokeneellekin esiintyjälle stand up -lava on aivan uudenlainen koetinkivi ja suhtaudun tuleviin keikkoihin suurella nöyryydellä. Eikä auta yhtään, että on hauskan ihmisen identiteetti, sillä arjen tilannekomiikka on aivan oma lajinsa eikä siinä menestyminen takaa onnistumista lavakomiikassa. Luonteva jutustelu, tarinointi ja vitsailu lavalla on usein tarkkaan käsikirjoitettua.

Vitsien kirjoittamisessa tunnistan samoja vajavaisuuksia kuin muussakin kirjoittamisessani. Olen varsin polveileva ja runsassanainen kirjoittaja. Saatan kirjoittaa kappaleen mittaisia virkkeitä, joita sitten alan pilkkoa useiksi virkkeiksi. Vitsejä kirjoittaessani kestää aika pitkään päästä itse punchlineen, mutta ehkä se on itselleni välttämätön reitti kohti nasevaa ja usein naurattavaa settiä. Onhan se parempi, että tavaraa on liikaa kuin ettei siltä olisi ollenkaan. Jos aikaa joka tapauksessa menee, on se kai samantekevää meneekö se yksittäisen lyhyen ja ytimekkään vitsin keksimiseen vai siihen, että ensin kirjoittaa pitkästi ja sitten ottaa rönsyt pois ja parhaimmillaan saa yhdestä liian pitkästä tarinasta tiristettyä useammankin vitsin.

Aiemmin syksyllä mietin, että onneksi itselle annetun ajan alittaminen ei ole niin vakava ongelma. Vaikka käytössäni on viisi minuuttia, voin käyttää niistä vain kolme tai neljä. Nyt kun materiaalia on alkanut kertyä, huvittaa ajatus siitä, että voisi selvitä lavalta ulos kolmessa minuutissa. Suunnittelemani viisiminuuttinen olikin koelavalla reilusti yli seitsemän minuuttia, vaikka olin jo lyhentänyt settiäni huolella. Samanlaista karsimista, tiivistämistä ja oman viestin kirkastamista tämä vitsien kirjoittaminen on kuin muidenkin tekstilajien hiominen. Nyt on vain pakko rajata ja jäädä odottelemaan sitä omaa Netflix-spesiaalia, jossa saa sitten tunnin vitsailla ja kattaa useita aiheita ja elämän osa-alueita.

No, ei tässä kai mistään urasta voi puhua vaan harrastuksesta. Aika paljon saa stand up -keikkaa tehdä, jos siitä mielii saada jotain drinkkilippuja kummempaa korvausta. Olen ollut tohkeissani loppuvuoden kolmesta keikasta, mutta monilla koomikoilla keikkoja on kolme viikossa. On vaikea olla vertaamatta itseään muihin. Toisaalta on koomikkoja, joilla on voinut olla vuodenkin keikkatauko. On vain hyväksyttävä, että nyt on elämäntilanne, jossa ei ole mahdollista irrottautua useamman kerran kuussa koko illaksi jonnekin ilman korvausta. Vaikka oma osuus olisi vain viisi minuuttia, on korrektia viettää klubilla koko ilta, ja tottakai ne muidenkin setit kiinnostaa.

Ehkä jossain vaiheessa joku keksii järjestää stand upin päiväklubeja. Onhan nyt jo yökerhollekin vaihtoehto, jossa kotiin pääsee jo iltakymmeneltä. En ole koskaan ollut yökiitäjä. Olen ajatellut, että yökerhot ja klubbailu eivät ole minua varten, mutta nyt tiedän että, se mikä ei sovi minulle on yömyöhään valvominen, humaltuneet ihmiset ympärillä ja pelko tuijottavista ja kourivista miehistä.

Viimeisen vuoden aikana olen päässyt turvallisempien tilojen queer -klubien makuun ja vaikka en enää kestäisi edes kuukausittaista rytmin sekoittamista, tuntuu ihanalta päästä silloin tällöin tanssilattialle hikoilemaan ja nauttimaan musiikista. Arvostukseni DJ:tä kohtaan on samalla noussut valtavasti. Nyt vain toivon, että tällaisille klubeille pääsisi joskus vaikkapa lauantaina klo 14-19. Varsinkin näin talvikaudella olisi ihana pystyä suomaan itselleen lepoa ja rauhoittumista pimeän aikaan.

On tavallaan nurinkurista, että pidämme pitkiä kesälomia. Kesäisin energiaa voisi riittää samanaikaisesti töihin ja kesärientoihin, mutta talvella jo pelkkä töistä suoriutuminen on monille haastavaa. Tietenkin koulujen lomarytmi vaikuttaa monien lomailumahdollisuuksiin, mutta uskon että mahdollisuus höllätä suorittamisesta vuoden pimeimpänä aikana houkuttelisi monia. Jos emme muutenkaan ole tuottavuudessa parhaimmillamme, miksi käyttäisimme päivän valoisat tunnit väkisin pinnistelyyn? Yrittäjän iloja on itse voida vaikuttaa työrytmiin, mutta vaatiihan se omanlaistaan suunnittelua, jotta lomille on varaa jäädä.

Mainitsemasi talvihorros olisi kyllä todella houkutteleva. Välillä kaiken välinpitämättömyyden ja kurjistamisen keskellä toivoisi, että voisi muutaman kuukauden vain horrostaa pimennossa kaikelta pahalta ja herätä toiveikkaampaan maailmaan virkeänä ja valmiina toimintaan.

Olen kirjaprojektissani juuri keräilyvaiheessa. Täydennän story bible -kansiotani lähteillä, ideoilla, ajatuksilla, hahmoluonnoksilla ja kysymyksillä. Muutama päivä sitten selailin ruotsalaisen Jenny Koosin teosta Fertilitetsförståelse, jossa hän kuvaa kuukautiskiertoa neljän vuodenajan kautta. Tarina omassa kirjassani tulee rakentumaan juuri vuodenkierron ympärille. Jennykin muistuttaa, että myös talvella hiljaisena aikana jäätyneen maan alla tapahtuu paljon kaikenlaista, luonto valmistautuu kevääseen ja uuteen elämään. Voisipa luottaa, että oman talvihorroksenkin aikana asiat etenisivät kuin itsestään.

Usein erilaisissa valmennus- ja terapiaprosesseissakin tapahtuu eniten tapaamisten välissä ja jossain alitajunnassa. Vaikka ei aktiivisesti edistäisi ja työstäisi asioita, mieli järjestelee ja jäsentelee niitä ja yön yli nukkuminenkin usein kirkastaa ja selkiyttää asioita. Silloin kun ei nuku, ei mielikään varmasti kykene samaan ja kaikki näyttäytyy synkempänä.

Minulla on paha tapa töitä tehdessä pyörittää televisiossa samanaikaisesti jotain reality-ohjelmaa. Alone Suomi -sarjan voittaja sanoi jossain jaksossa, että erämaassa yksin ollessaan yöllinen minä alkoi elellä ihan omaa elämäänsä ja muistelen hänen pohtineen, että jospa vain pystyisi myös päiväsaikaan ja normaalissa olosuhteissa saamaan kiinni tuosta yöllisestä alter egostaan. Omassa sängyssä unettomana pyöriessään ei ehkä samalla tavalla tunnu tavoittelemisen arvoiselta valjastaa yöllistä minäänsä, sitä murehtimisen ja märehtimisen mestaria, jokapäiväiseen arkeensa.

Toivon sinulle parempia öitä ja unia.

Terveisin
Anna-Riitta