Suomalainen, katso peiliin

Tämä kirje on osa vuonna 2025 käytävää kirjeenvaihtoa Anna-Riitta Kässin ja Milla Hormaluoman välillä.

Hei Milla,

Sari Näreen Sota ja seksi -kirjan olen minäkin lukenut, tai ainakin se oli aikanaan pitkään lainassa. No, luin tai en, jaan näkemyksen siitä, ettei pillu ole varsinaisesti ollut mikään järkyttävä asia sotaa käyneille. Sitä on kyllä varmasti ajateltu järkyttävän paljon. Minulle tähän Anu Kantolan kantamaan juhla-asuun liittyen tärkeintä oli se, että en toistaiseksi ole nähnyt missään puhuttavan vaginasta. Ehkäpä pillun anatomiaa vihdoin on alettu oppia. Emättimeksi pukeutuminen olisi varsin tylsä valinta, vulva tuo näyttävyyttä.

Persukansanedustajan feikkisaamenpuku oli kyllä yksiselitteisesti törkeä valinta. Erityisen irvokkaalta asuvalinta vaikuttaa ja saamelaisten itsensä mielestä tuntuu juuri nyt – vuosi sitten linnan juhliin kutsuttiin useita saamelaisia, mutta nyt kun Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on julkaissut loppuraporttinsa ja meillä suomalaisilla olisi peiliin katsomisen paikka, hiljaisuus on erittäin kovaäänistä. Ele kutsua saamelaisia itsenäisyyspäivän vastaanotolle olikin vain performanssia tai PR-tempaus. Hävettää suomalaisena se tapa, jolla saamelaiset kelpasivat nostamaan juhlan profiilia upeissa puvuissaan, mutta muuten kelpaavat vain kynnysmatoksi ja hyväksikäytetyiksi.

Olin itsenäisyyspäivänä perheeni kanssa Suomen Kansallisteatterissa kuuntelemassa tuon raportin ääneenluentaa osana Baltic Circle -festivaalia. Juteltiin lasten kanssa etukäteen, että raportti voi sisältää todella rankkoja teemoja ja kuvauksia siitä, miten myös lapsia on kohdeltu väkivaltaisesti. Meidän läsnäolomme aikana käsiteltiin poronhoitoon liittyviä asioita. Menimme nuorimman tahdissa ja kuuntelimme luentaa puolisen tuntia. Noinkin lyhyessä ajassa tuli ilmi todella räikeää vallan väärinkäyttöä ja suhmurointia, jossa saamelaisilta on riistetty suomalaisten kääriessä maat ja massit hihoihinsa. Feikkisaamenpukuun pukeutuminen on vain jäävuoren huippu.

Olipa oma aiempi tietämys ja ymmärrys saamelaisisista ja heitä koskevista kysymyksistä millä tasolla tahansa, on nyt tarjolla monessa eri formaatissa mahdollisuus kuunnella ja oppia. Ääneenluenta ja paneelikeskustelut ovat katsottavissa Yle Areenassa 3.1.2026 asti ja koko 700-sivuinen raportti kenen tahansa luettavissa. Lisäksi somesta löytyy runsaasti poimintoja raportista, suosittelen tsekkaamaan esimerkiksi Petra Laitin Instagram-kohokohdat. Vastaani tuli myös Áslat Holmbergin pohdinta siitä, kuinka anteeksipyynnön aika ei ole vielä, sillä se olisi vain sananhelinää ilman ymmärrystä anteeksipyytämisen tuomasta vastuusta korjata asia ja tehdä jatkossa toisin. Vähän niin kuin pientä taaperoa patisteltaisiin pyytämään anteeksi tämän mojautettua lapiolla kaveria päähän. Sana anteeksi ehkä tulee pikkutaaperon suusta ulos, mutta hän ei oikeasti tarkoita sitä, koska ei vielä ymmärrä, että teki väärin.

Meille, joiden historiantunneilla saamelaisten suomalaistamisesta vaiettiin, on nyt nenään eteen tarjottimella tuotu ne vaietut asiat, ja vähintä mitä voimme tehdä on istua alas, katsoa, kuunnella ja lukea, ja istua sen oman epämukavuuden kanssa. Sillä vaikka emme henkilökohtaisesti itse olisi olleet riistämässä saamelaisia ja kohdistamassa heihin väkivaltaa, olemme osa yhteiskuntaa ja kansaa joka näin on tehnyt ja hyödymme siitä syrjinnästä ja sorrosta. Kolonialismi ei ole historiaa Suomessa ja esimerkiksi jokainen ”Lapin” matkaaja tai pohjoiseen vapaamman elämäntyylin perässä muuttava voi tykönään miettiä, kenen kustannuksella lomamatkojaan ja vapauttaan toteuttaa. Suomalainen Saamenmaalla ei ole neutraali asia.

Lukulistallasi oleva Hekuma onkin minulle tuttu teos. Tiedän, että se on jäänyt joillain lukijoilla kesken ja taisin itsekin tsempata itseäni jatkamaan alun sekavuuden jälkeen, ja se kyllä kannatti. Keskenjättämisprosenttini ei ole varmaankaan edes prosentin luokkaa. Joskus kyllä palautan viiden uusinnan jälkeen kirjastoon kirjan, jota en tullut edes aloittaneeksi ja jotenkin kiinnostus on ehtinyt väljetä niin, että en viitsi teosta uudelleen lainata hyllynlämmittimeksi. On toki kirjoja, jotka jäävät kesken kuukausiksi, kun tuleekin jotain kiireellisempää luettavaa tai en vain yksinkertaisesti ehdi lukea kirjaa, joka on palautettava ajallaan pitkän varausjonon vuoksi. Ne kuitenkin luen aikanaan loppuun.

Lukuhaasteisiin en edes yritä lähteä. Tälle vuodelle asetin itselleni haasteen lukea omasta hyllystä yksi kirja jokaista kirjastosta lainattua kymmentä kirjaa kohden. Muita kuin kirjaston kirjoja olen tänä vuonna lukenut kolme kappaletta, kaikki kavereilta lainassa olleita kirjoja. Haasteeni mukaan olisi vielä yli 10 omaa kirjaa luettavana ja tiedän, että siihen ei reilut 20 päivää riittäisi vaikka jonossa ei olisi yhtään varausjonosta saatua uutuuskirjaa. Taidan siis jatkaa ilman turhia paineita ja yrittää keksiä jonkun toisen tavan saada luetuksi noita omia hyllynlämmittimiä. Tiedän lukevani kirjan todennäköisemmin, kun lukemiselle on jonkun muun asettama eräpäivä ja konkreettinen sakkouhka. Tämä vuoksi ostan lähtökohtaisesti vain kirjoja, joita ei kaupunginkirjastossa ole saatavilla tai jotka olen jo lukenut. Ehkä jatkossa pitää toivoa teoksia kirjaston valikoimaan ostamisen sijaan, jos ne sitten lainattuina tulisi oikeasti luettua.

Appiukkoni on kysynyt koko perheeltä kirjalahjatoiveita. Puolisoni pohti toivovansa tuoretta Finlandia-voittajaa. Haluan kyllä itsekin lukea Monika Fagerholmin uusimman, mutta pohdin hänelle ääneen, kuinka Finlandia-voittajan kirjamyynti on jo valmiiksi hyvä ja ehkä lahjaksi voisi toivoa jotain marginaalisempaa. Hän toki tekee oman valintansa, mutta halusin esitellä ajatuksen myös tässä kirjeessä, jos se vaikka vaikuttaisi jonkun joululahjahankintoihin. Itse toivon tuttuun tapaan jotain jo lukemaani, johon haluaisin palata. Tällaisia teoksia kohdallani ovat yleensä esseekokoelmat ja sarjakuvat. Jään vielä hetkeksi miettimään omaa toivettani, vaihtoehtoja on muutamia.

Tänä vuonna parhaita tunteita vanhempana on ollut se, kun oma teini latasi itselleen StoryGraphin ja on sinne merkinnyt lukemiaan kirjoja. Hänen joululahjatoiveensa on George Orwellin 1984. Hän oli pikkukoululaisena varsinainen lukutoukka ja sitten lukeminen jäi vuosikausiksi. Nyt olen saanut iloisena seurata vierestä, kun nuori on löytänyt itselleen mieluisaa ja kiinnostavaa kirjallisuutta, joka on imaissut hänet taas lukemisen pariin. Ei voi olla kauhean vihainen siitä, että tyyppi arki-iltana kellon lähestyessä yhtätoista edelleen istuu kirjan ja teekupin kanssa ruokapöydän ääressä. Yritän siis luottaa siihen, että vain Heartstopperia kelpuuttava kuopuskin vielä jossain vaiheessa innostuu lukemaan muutakin, sillä sarjaan on tulossa enää vain yksi osa ja sitä odotellessa ei kiinnosta lukea mitään muutakaan, ellei ole koulun puolesta pakko.

Teini on muuten kiinnostunut myös valokuvauksesta ja tutustunut omaan digijärjestelmäkameraani. Hän on dokumentoinut arkeamme eli muun muassa minua makaamassa sohvalla kirjan kanssa. Jotenkin haluan uskoa, että esimerkistä ei ainakaan ole puutetta ja oma lukuinnostukseni voisi houkutella myös lapsia kirjojen ja hitaiden sisältöjen kulutuksen pariin. Minulle yhtenä tärkeimpänä osana joululoman odotusta on suunnitella lomalukemisto ja ehkä viimeisessä kirjeessäni paljastan, mitä aion yli kolmen viikon lomallani lukea.

Anna-Riitta