Kevätjuhlia

Tämä kirje on osa vuonna 2025 käytävää kirjeenvaihtoa Anna-Riitta Kässin ja Milla Hormaluoman välillä.

Moikka Milla,

tämä on kevätkauden viimeinen kirjeeni, ehkä jonkinlainen suvivirsi tai -laulu tässä projektissa ennen kuin näppäimistö taas elokuussa laulaa.

Ilman työyhteisöä olen vailla kaikenlaisia kaudenpäättäjäisjuhlia ja muita perinteitä. Koulun kevätjuhlaankin olemme tervetulleita vain niinä vuosina, kun oman lapsen luokka on esiintymisvuorossa. Esikoinen ei tosin koskaan ole halunnut esiintyä ja kuopuksestani paljon kertonee, että hän vetäytyi viime hetkellä juhlan tanssiesityksestä, koska koreografia ei ollut hänen mielestään riittävän hyvä. Hienosti kulkevat omia polkujaan ja kuuntelevat itseään, vaikka mietin kyllä olisinko vanhempana voinut tehdä jotain toisin, jotta lapsella ei olisi niin korkeat standardit luokan esitysten suhteen.

Matkalla arkiaamun juhlaan pohdin omia ala-asteaikaisia juhlia 90-luvulla. Äitienpäivän aikoihin järjestetty iltajuhla kesti usein varmaan kaksikin tuntia väliaikoineen ja tervetulleita olivat oppilaiden perheet eikä varmasti isovanhempia ja kummejakaan ajettu pois. Täällä Helsingissä monessa koulussa on tilanpuutteesta johtuen tarkat rajoitukset siitä, keitä yleisöön saa tulla. Omana kouluaikanani jokaisella luokalla oli oma numero ja kuoro esiintyi vähän joka välissä antaen aikaa edellisen esityksen siivoamiseen ja seuraavan valmisteluun. Oli näytelmiä, musiikkiesityksiä, lausuntaa, tanssia ja vaikka mitä, yhteislauluja unohtamatta. Omien lasten juhlat ovat olleet varsin vaatimattomia noihin koko koulun rutistuksiin verrattuna.

Vaikka kannatankin pitkäjänteisiä taideprojekteja ja ajattelen, että koulun juhlien valmisteleminen ja viettäminen on tärkeä osa koulun arkea ja opettaa monia tärkeitä taitoja, mietin samalla opettajaparkoja, jotka kaiken arvioinnin ja muun ohessa vielä luotsaisivat luokkiaan mittaviin esityksiin. Pienimuotoiset juhlat mahdollisimman pienellä valmistelulla ja vaivalla ovat varmasti erittäin ystävällinen vaihtoehto lukukaudesta väsyneille ja lomaa kaipaaville opettajille ja oppilaille, ehkäpä myös yleisössä haukotteleville vanhemmille.

Jonkinlaisia kevätjuhlia ja aikakauden päätöksiä sain lopulta itsekin viettää kaksin kappalein toukokuun loppupuolella. Viime torstaina vietettiin Alppilan kirkossa jäähyväismessua. Kallion seurakunta luopuu kotikirkkoni tiloista säästösyistä ja kirkon peruskorjaustarpeen vuoksi. Vaikka seurakuntani vaihtui muutama vuosi sitten muutettuamme 300 metriä, on Alppilan kirkko ollut yli 16 vuoden ajan minulle lähin kirkko niin maantieteellisesti kuin emotionaalisestikin. Se on muun muassa molempien lasteni kastekirkko. Messun yhteydessä näin paljon tuttuja kasvoja vuosien varrelta ja oli liikuttavaa kertailla omia elämänvaiheita, joihin tuo rakennus niin merkittävästi liittyy. Suvivirrestä selvisin ihmeellisesti kuivin silmin.

Toissaviikolla istuin Savoy-teatterissa yli 700 muun kerholaisen kanssa, kun Kerhotalo-podcastin nelivuotinen taival paketoitiin toistaiseksi viimeisessä keskustelussa. Se oli kuin aikuisten kevätjuhla samalla, kun jätimme hyvästejä monelle niin tärkeäksi muodostuneelle Kerhotalolle, jonka Emmi Nuorgam ja Laura Haimila käynnistivät nelisen vuotta sitten viikottaisina Instagram-liveinä ja myöhemmin siirsivät kätevämpään podcast-formaattiin. Tuokin tilaisuus oli täynnä monenlaisia tunteita ja oman elämän peilaamista viimeisen neljän vuoden ajalta. Lyhyt aikajänne sinänsä näin nelikymppisen silmin, ja silti jopa 10 % elämästä, omalla kohdallani myös varsin merkittävät vuodet oman identiteettini löytymisen suhteen.

Idea julkisesta kirjeenvaihdosta syntyi osittain Kerhotalon inspiroimana. Olen nauttinut suuresti Emmin ja Lauran käsikirjoittamattomasta keskustelusta, jossa keskeneräisyys on sallittua eikä mitään aihetta tarvitse käsitellä perinpohjaisesti ja loppuun yhden jakson aikana. Olen esimerkiksi somessa huomannut, että jokainen julkaisu ja tarinoihin jaettu ajatus pitäisi olla valmiiksi pureskeltu, ehyt ja viimeistelty paketti, tai muuten hukkuu kysymyksiin ja syytöksiin siitä, että asioita x, y ja z ei ole huomioitu. Toivoisin enemmän tilaa keskeneräisten ajatusten esittämiselle ja mielensä muuttamiselle. Kaipaan myös hyviä, kiireettömiä keskusteluja kasvokkain ja erityisesti nyt sometauolla olen pohtinut, miten tällaista vuorovaikutusta voisi lisätä omaan elämään. Pitää ainakin sopia lisää vesijuoksutreffejä, mutta haluaisin myös istua iltaa, menettää ajantajun ja uppoutua polveilevaan usean henkilön keskusteluun. Ehkä kirjeenvaihdon jatkoksi pitää hahmotella jonkinlaista säännöllistä keskustelukerhoa.

Kesäloma alkaa pian ja sepä vasta onkin hyvä harjoitus keskeneräisyyden sietämiseksi. Opettajavuosina työt tulivat selkeästi paketoiduksi, mutta näin yrittäjänä on jatkuvasti jotain kesken ja sen minkä ennen lomaa työpöydälleen jättää, löytää siitä lomalta palattuaan. No, voi kunpa asia tosiaan aina olisi näinkin hyvin. Kävi nimittäin viime viikolla ilmi, että olin joulukuussa ennen lomaani tehnyt äänitteitä, jotka olin tammikuussa loman jälkeen unohtanut editoida ja tämän vuoksi en muistanut niitä edes tehneeni. Aloin sitten viime viikolla tehdä äänitteitä tietämättäni uusiksi ja ensimmäisen tallennusvaiheessa ihmettelin, miten niin muka samanniminen tiedosto on jo olemassa. Muistutuksena siis itselleni ja vinkkinä muille, että ennen lomaa kannattaa laatia hyvä to do -lista ensimmäiselle työviikolle loman jälkeen.

Sopivan lämpöistä ja mahdollisimman leppoista kesää toivottaen

Anna-Riitta