Osa muiden kokemusta

Tämä kirje on osa vuonna 2025 käytävää kirjeenvaihtoa Anna-Riitta Kässin ja Milla Hormaluoman välillä.

Hei Milla,

matkapäiväkirjani tulee hieman myöhässä, sillä en päässyt äänittämään sitä rauhassa ennen kuin vasta tänään. Lupasin tosiaan raottaa pienen matkapäiväkirjan muodossa viime viikon konserttireissua, sillä tiesin etten ehtisi muunlaista kirjettä laatia.

Lähtöpäivän aamuna mieleni oli yhtä harmaa kuin sää ulkona. Tuntui hyvältä jättää perhe, koti ja arki hetkeksi taakseni ja samalla tuntui, että ilmaan jäi leijumaan jotain epämääräistä ja ratkaisematonta. Juuri ennen lähtöäni kuopus saapui koulusta itkien, kaverit olivat ärsyttäneet kotimatkalla. Halaus ei ollut riittävän pitkä. Melkein itkin taivaan kanssa itsekin.

Tekstiviesti puhelimessa kertoi edullisesta hyttityypin muutosmahdollisuudesta. Päätimme kuitenkin säästää rahan konsertin narikkapalveluun ja matkata Helsingistä Tukholmaan ilman ikkunaa. Merellisyys ei unohtunut ilman maisemia – tuntui kuin laivan moottorit olisivat hyrränneet aivan hyttimme seinän takana.

Olimme matkalla Tukholmaan ja vain Tukholmaan, juna ei veisikään etelään kohti suurempia seikkailuja. Seikkailu toki kutkutti mieltä, mutta Tukholmaan jäämiselle oli hyvä syy. Muutama vuosi sitten ajattelin, että jos jonkun ison tähden haluaisin nähdä livenä, niin Billie Eilishin. Jäin odottamaan häntä keikalle lähemmäs kotia kuin hänen edellinen Euroopan kiertueensa. Viime vuoden toukokuussa ostin kolmen hengen matkaseurueellemme liput Tukholman konsertin seisomapaikoille. Alkoi innostunut odotus, oleellinen osa koko matkaa.

Onhan se itse päätapahtuma tietenkin se kohokohta, esimerkiksi konsertti, juhlat tai matka, mutta kaikki se odotus, fiilistely ja valmistautuminen yhtälailla todella merkityksellistä ja usein sisälle jääkin tyhjä tunne, kun kaikki on yhtäkkiä ohi. Lähes vuoden elämyksestä Billie Eilish esiintyi alle kaksi tuntia.

Näin keski-ikäisenä hyville seisomapaikoille jonottaminen vaatii hieman ennakointia. Suoraan laivasta ei voi kuvitellakaan lähtevänsä tuntikausiksi ulos, joten saavuimme kaupunkiin jo edellisenä päivänä. Puikkelehdimme keskellä kaupunkia sijainneelle keitaalle, Centralbadetiin, joka on vähän kuin Yrjönkadun uimahalli Helsingissä ja kuitenkin jotain muuta. Pukukaapin sisäovessa oli ohjeita vierailulle ja lopuksi muistutus ”Please remember you are part of someone else’s experience”. Tätä ohjenuoraa pyrimme noudattamaan koko loppumatkan ajan ja ajattelen, että siinä olisi ajattelemista ihan jokapäiväiseen elämäämme.

Kylpyläkäynnin ja hotellissa nukutun yön tarjoaman levon turvin oli paremmat edellytykset jonotuskoitokseen. Saavuimme paikalle lopulta vasta muutama tunti ennen ovien avaamista, mutta pääsimme  istumaan ihan hyvään kohtaan aitauksessa. Olimme selvästi varautuneet hyvin. Muovipussi ja lisälämmike pepun alla oli huomattavasti mukavampi odotella verrattuna moniin paikan päällä värjötelleisiin. Eväitä ja lämpimiä vaatteita meillä oli riittävästi myös yksin jonottaneelle ruotsinsuomalaiselle lukiolaiselle, jonka otimme suojiimme.

Eväät pakkasimme heti aamusta, kun emme vielä tienneet kuinka paljon lähtömme venyisi. Viime hetkillä tarjosimme muille jonottajille ruokaa, sillä areenalle niitä ei saisi viedä. Meidät tunnistettiin banaanihuudoistamme vielä konsertin jälkeenkin. Olimme siis onnistuneet olemaan osa muiden konserttielämystä! Paljon naposteltavaa onnistumme myös salakuljettamaan areenalle.

Absoluuttisen laukkukiellon vuoksi olimme kätkeneet kaikki tavaramme taskuihin ja ylimääräiset vaatekerrokset ahdoimme takkien hihoihin narikkapalvelua varten. Oli surullista nähdä jonotusalueen vieressä niin paljon roskiin heitettyjä vilttejä. Onko paikka lavan etureunassa oikeasti ansaittu, jos se sisältää tarpeetonta roskaamista?

Konsertti oli upea, vaikka se sisälsikin paljon elementtejä joihin en ollut osannut varautua. En yleensä juurikaan laula mukana konserteissa ja Avicii Arenalla se todella oli poikkeuksellista. En meinannut aina kuulla artistin omaa ääntä, kun yleisö mylvi mukana niin voimallisesti. Tuntui myös pahalta alkaa nauraa, kun jossain lähellä joku nuori ulvoi itkien ja samalla tapaili laulun sanoja. Pystyin jotenkin tavoittamaan hänen tunteitaan ja kokemustaan ja samalla siinä oli jotain kovin tragikoomista. Olisin myöskin mielelläni nähnyt enemmän mitä lavalla tapahtuu, mutta moni tuntui katsovan koko keikan puhelimen ruudulta ja vieressäni yksi piti livelähetystä kotisohvalla olleelle kaverilleen. Näköyhteyttä lavalle peitti ajoittain myös juomatelineenä ja naulakkona toiminut kahden teinitytön haukotteleva isä, joka olisi pituutensa ja mielenkiinnottomuutensa puolesta saanut seisoskella takarivissä.

Kuuntelen biisejä ihan eri tavalla livetilanteissa ja useat biisit iskivätkin minuun aivan eri tavalla konsertissa kuin aiemmin. Billie Eilish onnistuu tarjoamaan peilipintaa, vaikka biisit on kirjoitettu aivan erilaisessa elämäntilanteessa ja eri ikäisenä kuin mitä itse elän.

Yöunet konsertin jälkeen jäivät vähäisiksi. Pötköttelimme kaikki kolme parivuoteessa katsomassa illan kuva- ja videosaldoa ja kikattelimme väsyneinä. Seuraavan päivän museoretkelle ei kauheasti energiaa riittänyt, mutta molemmat kohteet todella olivat vierailun arvoisia.

Waldemarsudden från Mumin till Chop Chop oli täynnä lapsuudenmuistoja ja lisäksi hienoja vinkkejä uudemmasta lastenkirjallisuudesta. Aion pari kirjaa lainata kirjastosta ja toivon, että edes jompikumpi lapsi haluaisi tutustua niihin kanssani.

ArkDesin Designing Motherhood esitteli historiallisia ja nykyaikaisia muotoilutuotteita liittyen raskauteen, synnytykseen, imetykseen, vanhemmuuteen ja kätilötyöhön. Työntekijältä sain vihiä, että näyttely olisi tulossa myös Suomeen ja odotan sitä innolla!

Paluumatka sujui Turun kautta ja aikaisesta herätyksestä huolimatta tykkään tuosta reitistä kovasti, sillä pääsee heti nukkumaan. Avasimme tosin television, josta laivan lähtiessä alkoi Kivun ja ilon työ -dokumenttielokuva. Olen dokkarin nähnyt tietenkin lukuisia kertoja, mutta pitihän se TV-ensiesitys tietenkin myös todistaa.

Vähiin käyvät kirjeet ennen kesätaukoa. Aion nimittäin pitää kesä- ja heinäkuun kokonaan taukoa säännöllisten kirjeiden kirjoittamisesta. Spontaaneita tai jopa kirjekyyhkyn lähettämiä posteja ei tietenkään voi estää.

Hyvää alkavaa toukokuuta!

Anna-Riitta